lauantai 14. tammikuuta 2017

Whats up porkkanat?






Tietämättä vielä mitään uudistuvasta opetussuunnitelmastamme ja sen tavoitteista lähdin innokkaana ja ylpeänä saamastani tehtävästä mukaan toteuttamaan poikani Steiner-päiväkotiin lavaviljelyä. Pari vuotta sitten järvenpääläisessä PikkuKarhun Steiner-päiväkodissa ja esiopetuksessa lapset saivat itse suunnitella ja toteuttaa pienen kasvimaan kasvulaatikkoon päiväkodin pihalle. Kaikki sato syötiin ja syödään päiväkodissa, jossa ruoka muutenkin on lähellä tuotettua ja luomua. Innokkaat pienet puutarhurit muistavat aina syksyllä ja keväällä käydä tonkimassa lähimetsästä lisää lieroja laatikkoon hoitamaan satoisan maan kasvukuntoa tietäen, että lähes kaikki luikertelevat ja lehtien alla mönkivät otukset auttavat ja pitävät mullan elävänä. 





Steiner-esiopetuksen varhaiskasvatussuunnitelmaan on kuulunut aina lasten mahdollisuus tutustua ja osallistua elävän maatilan toimintaan ja töihin. Kasvien kasvua ja sadonkorjuuta pääsevät monet steinerilaiset näkemään ja kokemaan aina syksyisin Mäntsälän Heinolan biodynaamisella tilalla, jossa olen työskennellyt maatilayhteisön osuuskunnassa.


Biodynaamisesti kasvatetut perunat ja punajuuret, palsternakat ja porkkanat nostetaan yhdessä lasten kanssa ja jokaisella on mahdollisuus osallistua myöhemmin päiväkodin keittiössä oman sadon ruoan valmistukseen.


 Opetushallitus on nyt asettanut uuden opetussuunnitelman tavoitteeksi mm. syventää oppijan oppimiskäsitystä sekä vahvistaa edellytyksiä tietoa luovaan, yhteisölliseen ja oppilaiden tarpeet huomioon ottavaan oppimiseen monipuolisissa oppimisympäristöissä
Äskettäin julkaistun Kotitalous-lehden artikkelissa (12.1.2017) kerrotaan, miten puutarhakasvatus sopisi myös tavallisen peruskoulun opetussuunnitelmaan:
 Opetusneuvos Marjaana Manninen Opetushallituksesta kertoo puutarhakasvatuksen sopivan mainiosti uuteen OPSiin: "Koulupuutarha on mahdollisuus lähes kaikille oppiaineille, sillä se on toiminnallinen tapa oppia ja sitä voidaan lähestyä eri oppiaineiden näkökulmasta.” Puutarhakasvatuksen sopimisesta uuteen opetussuunnitelmaan voi lukea lisää Kotitalous-lehden artikkelista tästä.


Poikani koulussa Tuusulassa olemme jo aloittaneet puutarhakasvatuksen viime syksynä. Sain ilokseni olla opastamassa ja kertomassa pienellä kyläkoululla innokkaille kuulijoille ja tuleville puutarhureille lavaviljelystä. Koulun vanhempainyhdistys hankki kasvulaatikot ja mullat ja syksyllä piilotimme jo muutamia valkosipuleita ja siemeniä uuteen multaan odottamaan kevättä. Tiedonjano oli valtava. Mutta niin oli tietotaitokin. Monella oli kotona kasvimaa ja kaikki tiesivät, mitä siemen tarvitsee itääkseen. Hevosen lantaankin oli jo tehty tuttavuutta läheisellä tallilla. Matojutut ovatkin sitten niin suosittuja, että ne vaativat varmasti vielä muutaman lisätunnin kevään korvilla.



Omassa kotikylässäni Kellokoskella kasvun ihmeitä pääsivät kokemaan myös isomman koulumme oppilaat keväällä, kun kyläyhteisömme perusti lavatarhan Kellokosken Ruukin tehtaan padon viereen. Hieman kriittisesti koko kylän puutarha-hankkeeseen suhtautuneet saivat vain ihmetellä kesän aikana ahkeria koululomalaisia kastelemassa ja kitkemässä laatikoitaan. Mitään ilkivaltaa ei yhdessäkään kasvulaatikossa havaittu. Yhteisöllisyyden ja yhteisen vastuun omaksuivat kaiken ikäiset koulupuutarhurit heti jo rakennusvaiheessa.


https://www.facebook.com/Kyl%C3%A4-kasvaa-Kellokoskella-1007174299359425/?ref=ts&fref=ts



Monialaiset oppimiskokonaisuudet eivät kuuluneet virallisesti vanhempieni opetussuunnitelmaan, mutta porkkanat, perunat ja nauriit kasvatettiin yhdessä koko koulun henkilökunnan ja osin vanhempienkin avustuksella sotavuosien jälkeen. Monen suomalaisen koululaisen suhde ympäristöön oli lähes pakollinen, sillä ruokaa kasvatettiin itse päivittäiseen tarpeeseen sekä kotona että kouluissa maamme kaikissa kaupungeissa ja syrjäkylien pelloilla. Joissakin kouluissa oli jopa oma kanala ja lehmäkin, jonka tarkoitus siihen aikaan oli varmaan enmmänkin tuotantoeläimenä tärkeämpi kuin karvaterapian tarve.

Kokemuksesta voin suositella opetuspuutarhaa (jonka voi siis perustaa, vaikka koululla ei olisi muruakaan maata) kaikkiin maamme peruskouluihin. Erilaiset roolit jo heti rakennusvaiheesta puutarhan hoitotöihin antavat kaikille oppijoille uusia yhteistyötaitoja, joita harvoin saa luokkahuoneessa minimiin rajatussa ympäristökasvatuksessa.

Myös nykyteknologian mahdollisuudet tulisi nyt hyödyntää tässäkin uudessa tavassa toimia ja tuoda esimerkiksi ne älypuhelimet hyötykäyttöön eri vaiheisiin kasvukautta. Viljelysuunnitelmat, kasteluvuorot, kitkentätalkoot ja kasvun seuranta on hauskempaa omassa Whatsapp-ryhmässä. Innokkaimmat tubettajat voivat ikuistaa koko kasvukauden ja satonsa. Kotitaloustunnilla voidaan sitten vertailla kenen porkkanat olivat makeimpia ja mitä kaikkea perunasta voikaan tehdä.

4 kommenttia:

Sini K. kirjoitti...

Tämä opetustäti nauttii tästä uudesta opsista! Meillä on kasvimaa keskellä keskustaa, laitettiin se asfalttipihalle ja hyvin kasvaa! Keväällä tuodaan mm. kananmunamurskaa maanparannukseksi ja nyhdetään raparperejä kiisseliin, syksyllä korjataan porkkanoita ja kesäkurpitsoita kokattavaksi. Ja hyvin on kasvit saaneet olla rauhassa, vaikka ohikulkuliikenne on valtava ja cityrusakoita on mielin määrin. Kokeilu todellakin kannattaa!

Sini K.
kasvihormoni.fi

Suvi Lehtonen kirjoitti...

Upeeta Sini!

Onko teillä siellä kasvulaatikot vai säkit? Miten hoidatte kesälomien ajan kasvimaata?

Suvi

Tiiu/Puutarhahetki kirjoitti...

Ihania hyvänmielen kuvia! Itsekin tykkään ottaa omat lapset mukaan puutarhahommiin, vaikka pieniä vielä ovatkin, jos vain haluavat. Ainakin tähän saakka ovat olleet tosi innostuneita istutuksesta, katselusta ja tottakai sadonkorjuusta.

Suvi Lehtonen kirjoitti...

Kiitos Tiiu! Sadonkorjuu on meilläkin suosittu harrastus :) Ja hyvin tuntuu maistuvan kaikki kasvikset, jotka ovat itse kasvatettu.