lauantai 28. kesäkuuta 2014

Ruusuliisa, enkeliyrtti ja Drottning Ingrid



En ilmoittautunut avoimiin puutarhoihin. Käyn kotona kääntymässä, kastelen kasvihuoneessa ja ihmettelen milloin ja mihin ehdin kaikki istuttamattomat taimet vielä saada juurtumaan. 
Muutaman kohdalla kuitenkin aina pysähdyn ja muistan miksi ja miten tämä kaikki alkoi. Silloin, kun vielä vapaa-aikanani harrastin puutarhahoitoa.
Muutamien harvojen kesäkukkien ystävänä olen pysynyt koko ikäni ja joka vuosi ne tarjoavat olkapäänsä reissussa rähjääntyneelle emännälleen muistuttaen ajasta, jolloin niiden kasvua seuratessa oli aikaa...


Ruusuliisaa pitää mennä lähelle, jotta näkee sen todellisen häikäisevän hempeyden.


Jos ei mansikkamaata kitke ja hoida, on sieltä turha odottaa satoa. Onneksi kuukausimansikat kasvihuoneessa jo punastuvat.


Makean pieni kesäomena Huvitus taisteli taas urheasti omenankehrääjäkoin kanssa! Kukaan ei ehtinyt auttaa, mutta ainakin kymmenen kaunista on luvassa...


Kahdeksan neliötä basilikaa lämpölavassa odottavat kesän ensimmäistä pestojuhlaa.



Ruusunnuppupelargoni Drottning Ingrid häikäisee kesäillan.





Azur Star - kyssäkaali pulskistuu ihan omin voimin kasvimaalla. Pehtoori on kaiketi muistanut heittää ruohosilppua sille peitoksi muutaman kerran ja kirpat nyt vaan eivät koskaan löydä meille!


Angelica archangelica subsp. archangelica
Väinönputki eli enkeliyrtti pelasti jälleen kerran puutarhurin kuukausittaisilta pahoilta kivuilta mystisellä juurellaan. 
Nimen kasvi on saanut siis arkkienkeli Gabrielista, jonka kerrotaan ilmoittaneen eräälle munkille kasvin olevan rohto ruttoa vastaan.



Väinönputken juuret ovat kuuluneet Suomessa apteekin hyllylle 1800-luvun loppuun asti ja juuria on käytetty myös tupakan korvikkeena. Kiireisen puutarhurin omalta pihalta ei vanhaa tuttua enää löytynyt, mutta onneksi naapurista sai taas uudet kasvatit.


1 kommentti:

Maria kirjoitti...

Hei Nuppulinnan emäntä
kiitos vielä arvontavoitostani luonani lämpöisesti.Meillä nyt sellainen surukesä etten pysty tutustumaan tulemaan joten ajattelin antaisitko mahdollisuuden onnettarena toiselle uudelleen?Luovutan siis oman iltapäiväni siellä toiselle luonasi kävijälle.Toivon että ensi kesä antaisi mahdollisuuden tulla katsomaan kaunista puutarhaa ja kaikkea mitä siellä on.
Lämpimin terveisin
maria