perjantai 4. marraskuuta 2011

Luomumää ja muu


Ensimmäinen tilavierailumme luomutuotteiden tuottamisen-kurssilla tehtiin itäuudellemaalle Isnäsiin Södra Rönnäs Gårdille Närin perheen luomulammastilalle sekä Labbyn biodynaamiselle tilalle.

Lampaiden siirtäminen luomutuotantoon on yksinkertaisempaan kuin monilla muilla kotieläimillä. Luonnonmukaista kotieläintuotantoa ei voi harjoittaa ilman luonnonmukaista peltoviljelyä, joten siirtyminen luomutuotantoon alkaa aina peltoviljelystä. (Agronet)


"Olen vilpittömän onnellinen saadessani elää luonnon keskellä ja voidessani tehdä työtä yhdessä rakkaani kanssa. Elämä on myös täällä jatkuvaa selviytymistaistelua, tavallaan karuakin, mutta hyvät puolet kumoavat kyllä huonot. Helpolla ei tosin pääse. Valtava ilonaihe on myös saada kasvattaa kahta ihmistainta näissä joskus primitiivisiksin luonnehdituissa oloissa. Tätä kirjaa viimeistellessäni he ovat 4- ja 6- vuotiaita. Se tiedon ja osaamisen määrä, jonka he ovat tämän maailman tärkeimmän työn ohessa omaksuneet, joskus suorastaan kylmää. Elämä, syntymä ja kuolema, lajien luontainen lisääntyminen, eri yksilöiden karsiutuminen sekä luonnon ja eläimien toimien ymmärtäminen ovat heille tuttuja ja arkisia asioita. Heillä on kaikki mahdollisuudet kasvaa todellisiksi tuhattaitureiksi, jotka selviävät monenlaisissa olosuhteissa. Se on nykymaailmassa edelleen tärkeä taito."
Pia Näri alkusanoissaan kirjassaan Onnellisen perheen lammasreseptejä ja luonnonmukaista maalaiselämää.


Luomuopiskelijat tutustuivat ilmavaan, valoisaan ja tilavaan lampolaan Isnäsissä. Kesäisin lampaiden ollessa laitumella hallissa kasvatetaan kurkkuja.

Uudentyyppisen kevytrakenteisen lammashallin soveltuvuutta Suomen ilmastoon on nyt Närin luomulammastilalla kokeiltu vuodesta 2007, jolloin tila oli mukana MTT:n kotieläintuotannon ja Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan tutkimus-yhteistyöprojektissa. Tutkimuksessa selvitettiin muovikatteisen hallin rakennekustannukset ja verrattiin sitä lampolan kasvatustiloina tavanomaiseen puurakenteiseen kylmäkasvattamoon. Tutkimukseen kokonaisuudessaan voi tutustua: http://www.mtt.fi/met/pdf/met142.pdf

Kysynnän, varsinkin luomulihan kohdalla, tyydyttäminen lammastiloilla edellyttää ympärivuotista karitsointia. Lampaiden karitsointi, ammattimainen ruokinta ja hoito etenkin talviaikoina vaativat investointeja uusiin tuotantotiloihin. Tilantarpeissa on huomioitava varsinkin kevättalven suuri eläinmäärä syksyyn verrattuna.




Samuli Näri kertoi luomuopiskelijoille lampaiden luonnonmukaisesta rehun kasvatuksesta ja hoidosta. Närin lampolassa riittää tilaa kaikkien lampaiden esimerkiksi käydä makuulle samanaikaisesti, joka on yhtenä ehtona luonnonmukaisessa lammastuotannossa.


Tilan paimenkoira esitteli taitojaan lampolassa opiskelijoille.


Ulkopuolinen apevaunuilla täytettävä visiiriruokintakaukalo on osoittautunut erittäin siistiksi ja toimivan tehokkaaksi ratkaisuksi.


Närin perheen luomutilaan voi tutustua osoitteessa: http://www.laatulammas.com/


Luomuleipää ja valkosipuli-kaalikeittoa pirteän raikkaan syyspäivän lounaaksi.


Labbyn kartanolla emolehmät saavat ruokansa myös tilavista ruokintakaukaloista.


Perinnebiotooppi  on vanhaa maankäytön muovaamaa perinnemaisemaa, jossa kasvaa uhanalaisia lajeja.

2 kommenttia:

Leena K kirjoitti...

Mahtavan hauska otsikko!

Multasormi kirjoitti...

Mukavan näköinen lampola. Pystysköhän kesällä hyödyntää kasvihuoneena? Näin olen kuullut tehtävän ainakin harrastelijalammaskasatuksessa.