tiistai 29. heinäkuuta 2008

Agriturismo

Suomalainen maatilamatkailu on tänä kesänä saanut ansaitsemansa huomion mediassa. Italiassa sitä on harrastettu jo pitkään. Luontevasti otetaan kaikki hyöty irti maanviljelyksen ja viinituotannon ohella maatiloilla, joissa voi majoittua, ruokailla, ostaa perinne-ja tilan omavaraistuotteita. Koko perhe on mukana pyörittämässä bisnestä.

Tein tänään retken Nuppulinnasta Oittiin ajellen vanhoja maaseututeitä määränpäänä Lahtisen vahavalimo, josta hain tarvikkeita mehiläishoitoon. Koko matka oli hengästyttävän kaunis maaseutu-reitti helteisessä heinäkuun iltapäivässä. Matkalla lähellä kotia Kellokosken tiellä poikkesin Peuranpään tilalla. Tien poskessa on kyltti Maatilapuoti. Sinne! Vapaiden kanojen ja viiriäisten munien lisäksi ostoskoriin tarttui tilan isännän Valtterin ruisjauhoja ja mannaryynejä. Limen väriset villasukat odottivat puodin hyllyllä hilpeänä parina vierailuani. Kanat kuopsuttivat ja kisailivat ulkona. Vapaina ja onnellisina. Elokuusta lähtien ostamme ja käytämme myös Casa Toscanaan ainoastaan vapaan kanan munia.

Viiriäiset olivat sisätiloissa - vapaina. Tilan emäntä kertoi, kuinka nuo kauniita, siroja miniatyyrimunia munivat linnut ovat arkoja. Emännän täytyy käyttää aina samaa vaatetusta viiriäisten luona käydessään.

Insalata di uova di quaglia - viiriäis-munasalaatti.
Tunnustan - jouduin soittamaan pehtoorille töihin kuumaan keittiöön, miten viiriäisen munat keitetään ja kuoritaan... Neljä minuuttia ja jäähdytysveteen lisätään etikkaa, jotta kuori irtoaa. Puutarhasta pinaattia, punajuuren lehtiä, sipulin vartta, tinjamin kukkia, kehäkukkia ja tietysti basilikaa. Salaatin kastikkeena hunajainen oliiviöljy maustettuna tipalla chiliöljyä sekä Balsamico Biancolla. Raikas kesäinen salaatti, jossa viiriäisen munat maistuvat täyteläisiltä ja terveellisiltä. Ne ovatkin ravintosisällöltään kananmunia rikkaampia.

Kun vauhtiin pääsee ja saa yksin häärätä keittiössä (pehtoorilla on ärsyttävä tapa seurata selän takana kokkailujani) päätin valmistaa ensimmäistä kertaa itse tuoretta fenkolia. Italian matkalta mieleen jäänyt helppo resepti grilliin tuoreen lammasmakkaran kumppaniksi sai palstatilaa ensi kesäksi fenkolillekin Nuppulinnan puutarhassa!
Foliopussiin viipaloitu tuore fenkoli, puristettua sitruunanmehua, tuoretta chiliä, tuore rosmariinin oksa, reilusti oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria.



Lammasmakkaraa grillissä höyrytetyn fenkolin ja viiriäis-munasalaatin kera.


Tomaatti - Pomodoro punastelee jo lupaavasti Nuppulinnassa.








sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Via - Tie



Girasole - Auringonkukka kilpailee auringon kanssa naapurin pellolla. Voi melkein kuvitella olevansa Toscananassa, kun oikaisee vanhaa hiekkatietä naapurin puutarhaan, jossa miehen mittaiset auringonkukat kultaavat heinäkuisen aamun.
Kaikki tiet vievät Roomaan? Nuppulinnan puutarhamme lähiympäristöstä löytyvien teiden nimet kertovat, mitä tien varrella tai perillä odottaa kulkijaa. Puutarhamme sijaitsee Kuusihovin "tilalla" ja kuusia onkin kuuden vuoden aikana kaadettu toistakymmentä varjostamasta puutarhaamme.





lauantai 26. heinäkuuta 2008

Sogno - Unelma

Hurmaavan ihania oikean punaisia unikoita Nuppulinnan puutarhassa. Ei ihan pelloksi asti, mutta selvänä maamerkkinä ja loistavana auringon hehkuttamana huutomerkkinä kaikille luonnon pörriäisille, joita ilmestyi eilen kuin taikaiskusta värien houkuttelemana. Mehiläisiä, kimalaisia, ampiaisia, herhiläisiä ja erakkomehiläisiä... ja vihdoinkin - perhosia. Olemme vakuuttuneet unikoiden - etenkin tulipunaisten Rosso fuoco - lumoavasta vetovoimasta luonnossa! Unelma Toscanan lainehtivista punaisista unikkopelloista...

"Köyhän miehen sahrami" - Kehäkukka - Calendula värjää kauniisti voita, juustoa ja riisiä. Sekä kukan terälehtiä että nuoria vihreitä lehtiä voi käyttää myös salaateissa. Löydät näitä varmasti Casa Toscanan kesän annoksista.

Kurkkuyrtin eli purasruohon kukkien värin kerrotaan antaneen innoistuksen moniin Neitsyt Mariaa esittäviin maalauksiin ja hänen sinisävyiseen vaatetukseensa. Nuppulinnassa se on ehdoton kestosuosikki oman pesän mehiläisille.

maanantai 21. heinäkuuta 2008

Ape da miele

Hunajamehiläinen - Ape da miele on tehnyt uutterasti töitä ja saimme monta ihanan kultaisen aromaattista hunajapurkkia Casa Toscanaan. Kuulakkaana juokseva nuori tuoreen kesäinen hunaja on hieman vadelmainen, lempeä ja erittäin viipyvä jälkimaultaan. Työ mehiläispesillämme sekä emopesillä Tervossa että jaokepesillä Nuppulinnassa on erittäin hektistä ja täysin säiden armoilla. Kun sadepilvet väistyvät alkaa uuttera tarkastus ja täysien hunajakennojen keräys sekä emojen - kuningattarien tarkistus. Sato uhkaa tänä vuonna jäädä todella pieneksi vaihtelevien sateisten ilmojen vuoksi, mutta osa herkusta on jo maisteltavana Casa Toscanassa. Suosittelemme Gorgonzola-juuston ja tuoreen juoksevan hunajan yhdistelmää !

Mehiläiset peittävät kennot vahalla, joka kuoritaan pois ennen linkousta. Mehiläisvaha odottaa talvi-iltoja muotoutuakseen kynttilöiksi.





Lingottu hunaja on valmista nautittavaksi ja täysin puhdas luonnontuote!



Nuppulinnassa mehiläisten kennoihin muodostuu kauniita väripaletteja erilaisista siitepölyistä. Iisoppi kukkii sinisenä...



... kuten kauan odotettu kurkkuyrtin kukkakin. Löydät tämän varmasti Casa Toscanan jälkiruoka-annoksista ja maistat ihanan raikkaan kurkkumaisen aromin taivaansinisissä kukissa.


torstai 17. heinäkuuta 2008

Hunajaista mansikkamaitoa ja kylmää yrtti-tomaattikeittoa

Mehiläispesämme sai toisen kerroksen (ensimmäisessä kerroksessa on jo mukavasti ahkeraa työväkeä ja ihanaa hunajaa) ja harjakaisia vietettiin aurinkoisena iltapäivänä Nuppulinnassa nauttien kylmää yrtti-tomaattikeittoa. Keittoa oli valutettu edellispäivästä asti ohuen kankaan läpi jääkaapissa: tehosekoittimessa kotimaisia luumutomaatteja, paljon tuoretta basilikaa ja muita tuoreita yrttejä oman mielen mukaan, valkosipulia, piparjuurta sekä loraus punaviinietikkaa. Punaista väriä antamaan pala punajuurta. Koko seos harsokankaaseen ja siivilään valumaan yön yli kylmään. Ihana kylmä keitto-liemi kruunataan hyvällä oliiviöljyllä ja ripauksella suolaa sekä basilikan lehdillä. Nuppulinnan yrttitarhasta perinteisen basilikan lisäksi leikkasimme ensimmäiset maistiaiset anis-basilikasta juhlistamaan "kesäkeittoamme". Täydellinen yhdistelmä! Kankaaseen jäänyt tomaatti-yrttiseos on erittäin maukas kastike-pohja pastalle. Näin kaikki herkut hyödynnetään.
Uutta hunajasatoa odotellessa kuumaan kesäpäivään sopii myös kauden mansikkaherkusta tehty mansikkamaito maustettuna edellisvuoden juoksevalla hunajalla. Taas tarvitaan tehosekoitinta, joka täytetään mansikoilla, desillä hunajaa, yhdellä munankeltuaisella ja puolella litraa joko maitoa tai piimää sekä hippusella kanelia. Sitruunamelissan lehti koristeeksi ja voimajuoma on valmis.

tiistai 15. heinäkuuta 2008

Barbabietola rossa

Kauniit syötävät sanat. Nuppulinnan kasvimaalla opetellaan italiaa ja ehdottomaksi suosikiksi syötävien sanojen ykkösenä loistaa punajuuri - eikä vähiten makunsa vaan myös italialaisen käännöksensä vuoksi: Barbabietola rossa on ehdoton suosikkimme herkulliselta maistuvalta ääntämykseltään. Prezzemolo - persilja ja Ravanello - retiisi ovat kauniita ja nautittavia sanottavia ja syötäviä. Elävä italialainen sanakirja kotipihassa on parasta kielioppia eikä lautasellakaan unohdu niiden alkuperäinen nimitys. Barbabietola rossa on huomattavasti kauniimpi ja kiehtovamman herkullisempi nimitys verta ja verisuonia vahvistavalle sekä syöpää ehkäisevälle hyötykasville kuin esimerkiksi hollannin Biet tai puolan Burak - myöskään unkarin käännös Cékla ei vakuuta terveellisyydellään tai innoita nauttimaan koko juurekkaan elinvoimasta > myös lehdet ovat upeita tuoreissa kesäisissä salaateissa.



Ruohosipuli - Erba cipollina on tunnettu kiinassa jo 3000 eKr, etenkin käytettynä myrkytysten ja verenvuotojen hoitoon.




Angelo custode - puutarhamme suojelusenkeli aamuauringossa.





Ciliegie - kirsikat. Joka aamu, kuin puolihuolimattomasti niistä voi kerätä rastailta unohtuneet punaisimmat ja ihmetellä kesän makua.






Patata - peruna. Yksi kauneimmista kukkijoista Nuppulinnan kasvimaalla. Rankkasade teki tuhojaan sekä perunan-että kurkkuyrtin kukkiville varsille, mutta tämä perussuomalaiseen ruokapöytään päätyvä herkku ei kukinnoistaan luovu, vaan kohottaa ne sitkeänä aamun ensimmäisinä hetkinä taas kohti aurinkoa. Tämän kukkijan ja herkun kauniimpia kuvaavia käännöksiä ovat mielestäni ruotsin jordpäron - maapäärynä ja ranskan pomme de terre - maaomena.

torstai 10. heinäkuuta 2008

Sole e piogge

Sole e piogge - aurinko ja sadetta - enimmäkseen sadetta, joka mukavasti huolehtii riittävästä kosteudesta puutarhassa. Aurinko lämmittää välillä ja juuri sopivasti iltapäivisin, jotta yrttejä voi kerätä ja säilöä tai käyttää suoraan tuoreina ruoan valmistuksessa.
Heinäkuu - Luglio on odottamista ja kasvun seuraamista. Jokainen aamu on ihmeellinen ja aina uusia kukintoja, lehtiä ja tuoksuja täynnä.
Edelliseen merkintään lisäämme mielellämme huikean haukisaaliin, jonka englantilaiset ystävämme toivat mereltä unohtumattomalta kalastusmatkalta. Se oli heidän ensimmäinen ruokapöytään asti kalastettu saaliinsa. Britit kalastavat mielellään, mutta meren eläviä ei ole luvallista hyödyntää englantilaisessa keittiössä, vaan kaikki pyydetyt kalat päästetään takaisin veteen. Paistettua haukea ja ruispaneroituja haukipihvejä syödään pitkään Nuppulinnassa. Tilli, kirveli, retiisi ja sipuli maistuvat tuoreina kylmässä kermaisessa kastikkeessa.
Yrttien kukkia saa jo kerätä maljakkoon ja kukintojen harvennus tekee hyvää loppukesän kasvulle. Oreganon kukat availevat sinipunaisia kukintojaan heti, kun aurinko lämmittää.



Kauan odotetut Kurkkuyrtin eli Rohtopurasruohon taivaansiniset ja vaaleanpunaiset kukat tekevät tuloaan viikon sisällä - tällä kertaa niistä on myös raaka-aineeksi tulevalle hunajalle. Kurkkuyrtti-tarhamme on vain parin lentometrin päässä mehiläispesästä. Erittäin hyvä kattaus uusille työläisillemme.

maanantai 7. heinäkuuta 2008

Mullasta ja merestä

Heinäkuu toi tullessaan Nuppulinnaan omat mehiläiset; odotamme malttamattomina ensimmäistä omaa hunajapurkkiamme, johon nuo ahkerat lentävät työläiset keräävät taukoamatta mettä. On mitattu jopa yhdessä pesässä 5-7 kilon päiväsaaliita, emmekä yhtään ihmettele, sillä lennonjohdossa on pitänyt kiirettä heti pesän saapuessa sisä-Savosta tänne etelä-Suomeen. Saimme siis yhden jaokkeen äidin mehiläistarhasta Tervosta, josta olemme aikaisemmin myös saaneet hunajaa Casa Toscanan herkkuihin ja myytäväksi asiakkaillemme. Toivottavasti syksyllä tulevassa hunaja-menussa maistuu myös Nuppulinnan hunaja.
Yrteistä neuvotaan poistamaan kukinnot, jotta sato olisi mahdollisimman runsas. Osassa tinjameita ja oreganoa kukkii kuitenkin nyt Nuppulinnassa huumaavat kukinnot, jotta uusilla työläisillämme olisi mahdollisimman vaihtelevan runsas valikoima ja tuleva hunaja sitäkin aromaattisempaa.
Heinäkuu toi myös odotetut vieraat kaukaa merten takaa Englannista nauttimaan Suomen kesästä Nuppulinnaan. Osa puutarhamme antimista on testattu siis jo kansainvälisestikin ja nyt odotamme ulkomaalaisvahvistuksella varustettua kalastusretkikuntaa Porvoon saaristosta kotiutuvaksi, jotta yrteillämme olisi taas käyttöä uusiin kalaresepteihin. Tilliä ja uusia perunoita väheksymättä sitruuna-oliiviöljyssä aromatisoituneet yrtit kaipaavat muutamaa hyväkokoista kuhaa ja ahventa. Haukipullat kylmän kermaviili-rakuunakastikkeen kanssa terästettynä hunajalla ovat herkkua kuuman kesäpäivän päätteksi.
Retkikuntamme on varustautunut ammattimaisesti; sekä kaupasta ostettujen pyyntivälineiden että itse tehtyjen perhojen lisäksi myös elävää pyydystä käytetään. Matojen valtakuntaan pääsee onneksi helposti heilauttamalla lapiota missäpäin tahansa puutarhaamme, mutta lähellekään hyötypenkkejä ei kalastajilla ole asiaa, sillä yksikään noista kallisarvoisista maanparantajista ei ole ansainnut mato-ongen koukkua vielä tässä vaiheessa kesää.
Pastaa ei koskaan ole liikaa kotona ja teemmekin sitä aina paljon kerralla monessa eri muodossa. Täytetyistä ravioleista saa heti nautittavan juhla-aterian, ja kaikki ylijäävä osuus kuivuu seuraaviksi päiviksi milloin missäkin - tässä uunin vieressä odottaen yhtä uutta reseptiä...

tiistai 1. heinäkuuta 2008

Heinäkuun raviolit







Ensimmäisiin lomapäiviin on mahtunut aurinkoa, sadetta ja ihania retkiä Kellokoskelle ja Nuppulinnaan. Puutarhassa kuitenkin tulee vietettyä kaikki mahdollinen muu aika ja toisen lomapäivän kunniaksi teimme jälleen omista antimista perinteiset raviolit. Ainoastaan ravut jouduimme ostamaan kaupasta... Pinaatti on melkein kukassa ja pitää korjata mahdollisimman pian uusien siementen tieltä. Pinaatti-ricottaraviolit ja ihanat rapu-raviolit maistuivat kuin kotona Toscanassa Nuppulinnan yrteillä höystettynä. Casa Toscanan listalla rapuravioleja sahramikermakastikkeessa voi vielä maistella muutaman päivän, kunnes saamme taas uuden ruokalistan ja uudet herkut!






Rapu-raviolit saivat kumppanikseen tällä kertaa tietysti sitruunatinjamia sekä hitusen iisoppia ja ruohosipulia.







Pastataikinan kuvaaminen on aina taidetta, jossa rakkaat kädet tekevät työn ja maun vailla vertaa!











Kitkentäpenkki on ollut ahkerassa käytössä - etenkin vesiheinän keruussa. Ruohokate helpottaa nyt heinäkuussa lomalaisen selkää.









Taivaansinen värejä Anemoneissa omenapuun alla.










Kesän hunajan eteen on tehty töitä Tervossa. Mehiläispesiä on "harhautettu" ja rakennettu uudestaan sateiden jälkeen, jotta mehiläiset on saatu pysymään pesissä. Työläiset ovat syöneet sateilla suurimman osan hunajasta ja uutta hunajaa todella joudutaan odottamaan tänä kesänä...












Ruukkupuutarhassamme kasvaa koko rosmariinikasvustomme parhaimmat yksilöt pelkässä hiekassa! Eli alkuperäisessä olomuodossaan, joka kaipaa ainoastaan reilua suihkuttelua sateiden lisäksi - meren suolaiset tuulet kun eivät Nuppulinnaan puhalla!