sunnuntai 4. toukokuuta 2008

Puutarhatalkoot

Uskomattomia suorituksia ja piilossa pidettyjä taitoja esiteltiin ikimuistoisissa puutarhatalkoissamme tämän kevään aurinkoisimpana päivänä! Uudesta yrttipenkistä tuli ehkä liiankin täydellinen ja nyt ei voi enää toivoa kuin lämmintä, kosteaa ja tuuletonta kesää…
Kuvasato kertoo taas enemmän, etenkin lämpimästä ja vauhdikkaasta tunnelmasta sekä mallikkaasta hyötypuutarhastamme, josta kiitämme kaikkia ystäviämme ja työkavereitamme sekä naapureita - siitä on varmasti iloa meille kaikille vielä tulevaisuudessakin! Tarkoitushan on tehdä sadosta meidän kaikkien rakastamaa italialaista herkullista runsasta maalaisruokaa…








Isännän muki



Nuppulinnan "banaanipuu"





Oma maa mansikka...



Sitruunamelissa ja rosmariini odottavat uutta kasvimaata!

Roomalaisten mukaan Sitruunamelissa parantaa muistia kuten Rosmariinikin! Puutarhastamme ei löydy paikkaa, jossa ei rosmariinia kasvaisi ja perimmäinen tarkoitusta on vanhassa uskomuksessa, että rosmariinin viihtyminen on merkki naisvaltikasta! Myös onnea tuovana ja pahoja henkiä karkottavana yrttinä sillä on aina päärooli sekä pihalla että sisällä…


Yrttipenkin pohjatöissä!



Viime kesän kurkkuyrtin kukkia, joista nautittiin Casa Toscanan jälkiruoka-annoksissa!




Kurkkuyrtti-penkki edessä, välissä yrtti-penkki, ja takana kasvimaa




Kasteluvastaavamme kummityttömme Jemina.




Kurkkuyrtti-penkin pohjatöissä...




Vihreätä näkyvissä - Oregano eli mäkimeirami!




Kevään ensimmäinen maa-artisokkasato!




Maa-artisokkaa nostamassa - keskellä keisarinlilja, joka vahvalla tuoksullaan pitää myyrät naapurin puolella....




Maa-artisokka arvoisessaan laatikossa!




Ruukussa voi kasvattaa mitä vain!




Onnellinen allekirjoittanut




Palstanpitäjän kevätkeittoainekset



Talkooväkeä pastaa sulattelemassa




Talkoolaiset upealla kasvimaalla!

1 kommentti:

juha kirjoitti...

Moi Suvi.

Vahaa kehistä ei karstata, vaan kuoritaan. Villa karstataan, joista tulee lepereet, joista taas kehrätään lanka. :)
terv. Satumainen siskosi ja jussi