tiistai 20. toukokuuta 2008

Puutarhanhoito trendikästä?

Valtakunnallisen lehden sunnuntainumerossa kirjoitetaan puutarhahoidon trendikkyydestä ja muodikkuudesta. Povataan tulevia uusia "tähti-puutarhureita" julkimoiksi myös Suomessa. Jutussa mainittiin tietysti kuuluisia pop-ja kokkijulkkiksia, jotka ovat perustaneet oman hyöty-yrttitarhoja ja kasvattavat kaikkea maan ja taivaan väliltä vaikka saappaassa! Miksei puutarhan perustaminen ja siitä nauttiminen voisi olla uusi taitolaji muiden joukossa - siellähän voi toteuttaa villeimmätkin unelmansa ja todellakin nauttia omasta onnistumisestaan luonnon ehdoilla.

Meille Nuppulinnassa tuo trendikäs "uusi" harrastus on ollut jo monen vuoden ajan jokapäiväistä arkea, emmekä voi kuvitella elävämme ilman oman maan satoa. Keittiömme on - myönnettäköön - hyvin italialaisvivahteinen läpi vuoden, mutta kesäisin vain reseptiikaltaan! Arvostamme toki ja nautimme myös perussuomalaisesta kotiruoasta, jota voisi mainostaa enemmänkin kotimaisten juuresten ja vihannesten soveltuvuuden ansiosta supisuomalaiseen maaperään.

Pottumaa on meillä ollut aina niin kauan kuin muistan ja omat porkkanat, sipulit ja raparperit. Kaupasta ei kesäisin ostettu kuin pippuria ruokaa maustamaan... Tänään saimme ensimmäiset ruohonsilppukatteet peittämään "maan haavoja" kuten isoisällä oli tapana kutsua paljasta maata puutarhassa. Uskaliaasti peitin sillä myös yrttipenkin, johon olin lisännyt siis reilusti kalkkia. Miten tinjami ja rosmariini sekä laventeli tästä kohtelusta selviää on seuraavien viikkojen auringon vastuulla. Tiedän, ettei katetta levitetä ennenkuin maa on kunnolla lämmennyt, mutta ohut kerros tuota kasvien hivenaineherkkua ei voi tehdä pahaakaan!

Ei kommentteja: