maanantai 26. toukokuuta 2008

Nuppulinnasta Valamoon

Nuppulinnan kasvimaa ja yrtit pärjäsivät hienosti viikonlopun, kun teimme ystäviemme ja työkavereiden kanssa kevätretken Valamon luostariin Heinävedelle. Ajatus ja toive matkan annista oli selkeästi nähdä ja kokea luonto luostarin puutarhassa ja kokea kuuluisa luostarin rauha. Matkalla pysähdyimme kuitenkin ensin Mikkelissä vanhaan meijeri-kartanoon Terttiin, josta löysimme unelmiemme salaisen puutarhan sekä ihanan yrttisokerin. Kartanon omista yrttimaasta kerätyistä korianterista, fenkolista, anisiisopista, sitruunamelissasta, tuoksuampiaisyrtistä, kehäkukan terälehdistä, maitohorsmankukasta ja ruokosokerista oli tarjolla unelmainen kuivakakku, josta päätimme heti kokeilla omaa italialaisversiota. Aivan varmasti siihen sekoitetaan basilikaa, tinjamia, salviaa ja ripaus minttua. Sitä voimme varmasti maistella lähiaikoina Casa Toscanassa. Tertin kartanon tuotteita ja palveluja voi käydä katsomassa osoitteessa. http://www.tertinkartano.fi/
Valamossa tutustuimme luostarin veljestön elämään ja saimme kokea arkkimandriitta Sergein ortodoksisen jumalanpalveluksen lauantai-iltana ja vaelsimme ihanassa Heinäveden luonnossa matkamiehen ristille. Yrttejä ja kasveja "bongasimme" ja tunnistimme asiaankuuluvasti matkallamme monia, mutta Valamon oman munkkiliköörin Valamon Balsamin kolmentoista yrtin salaista reseptiä ei kukaan muu kuin munkki Andreas tiedä. Tätä yrttisen vahvaa ja täyteläistä likööriä saa Alkon tilausvalikoimasta.
Valamon omavaraisuus rajoittuu tällä hetkellä ainoastaan siis viinin tuotantoon sekä tuohusten eli kirkkokynttilöiden tekoon, mutta vieressä sijaitsevassa Lintulan nunnaluostarissa viljellään ahkerasti kaikkea ja saadaan hunajaa sekä mehiläisvahaa kynttilöihin omilta mehiläisiltä. Lintulasta tarttui tietysti luostarin oma yrttiopas matkaan, josta jälleen perinteisten yrttien lisäksi etenkin Nokkonen jäi mieleen. Arkinen joutomaiden eläjä ja arvokas vihanneskasvi, jota meillä Nuppulinnassa on yli omien tarpeiden. Etenkin paljon C-vitaamiinia sisältävänä rohtokasvina se on erittäin piristävä kevätyrtti. Nokkoslettuja teemme Nuppulinnassa Lintulan reseptillä ja kerään kauniita kukkivia nokkosia ihmeteltäväksi Casa Toscanaan.
Nuppulinnassa aurinko paistoi ja lämmitti viikonloppuna kasvimaan kuivaksi ja sitä on kasteltu ahkerasti etenkin ensimmäisten pinaatin versojen ilmestyttyä mullan pintaan. Mullasta nousee aina kastelun aikana ikävästi ilkeitä mäkäräisiä, joihin tepsii takuuvarmasti rosmariinin tuoksu.
Säätiedotus lupaa puutarhurille iltapuhteita kasteluletkulla eli koko loppuviikko aurinkoista ja lämmintä! Ensi viikolla voidaankin jo varmasti aloittaa harvennus ja kitkentä... ihanaa kesää!!

Ananassalvia ja rosmariini totuttelemassa ulkoilmaan.


Tertin kartanon portti salaiseen puutarhaan.


Valamon luostarin marjapensaita.


Munkki Andreas, Valamon luostarin viinitilan hoitaja.




Ei kommentteja: